Codentossa työskentelee ohjelmistoalan asiantuntijoita, jotka arvostavat kehittymistä ammattilaisena ja säännöllisiä työpäiviä.

Jos ymmärrät liiketoiminnan vaatimuksia ja osaat kääntää ne ohjelmistoprojekteiksi, se on hyvä alku uralle Codentossa.
Kun olet tullut tälle sivulle, olet todennäköisesti jo tutustunut meihin sivustollamme. Jos et, mars takaisin.

Mennäänpä saman tien vaatimuksiin

Jos haet Codentolle asiantuntijaksi, yksi edellytys on, että sinulla on elämää työn ulkopuolella. Karsastat ylitöitä – teet niitä vain poikkeustilanteissa. Et vierasta tuen hakemista ja vastaanottamista työkavereilta. Edellytät työnantajalta joustavuutta. Läpäisitkö tähän saakka?

Hyvä, eteenpäin siis. Osaat työsi ja pidät siitä. Osaat viestiä niin oman väen kuin asiakkaiden kanssa. Sinulla on asennetta: jos tiedät olevasi oikeassa, osaat perustella kantasi niin, että toisella ei ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä se. Parhaimmillaan hän luulee keksineensä ratkaisun itse. Näillä eväillä sinusta pitäisi löytyä voimaa viedä asiat menestyksekkäästi päätökseen.

Codentolaiset ovat ohjelmistoalan ammattilaisia, jotka ymmärtävät liiketoiminnan vaatimuksia ja osaavat kääntää ne ohjelmistoiksi tai ohjelmistoprojekteiksi. Tätä voisi kutsua kyvyksi hahmottaa kokonaisuuksia ja ratkaista ongelmia.

Nyt alkaa mennä vakavammaksi. Meillä tarvitaan kokemusta teknologiastrategioiden luomisesta ja jalkauttamisesta sekä vaativista tietojärjestelmistä ja ohjelmistotuotannosta. Siksi työkokemuksesi sisältää jo vähintään 5 vuotta vaativia tehtäviä ohjelmistoalalta, mikä merkitsee toki myös kokemusta useista ohjelmointikielistä. Ja tietenkin olet valmis työskentelemään suoraan asiakkaiden kanssa.

Vieläkö haluat jatkaa?

Selvä, hakuprosessi etenee näin. Ensin haluamme sinulta sähköpostitse hakemuksen ja ansioluettelon. Osoite on . Jos hyvältä näyttää, seuraavaksi sovitaan aika ensimmäiselle haastattelulle. Ensin pidämme yleishaastattelun, sitten yhden tai kaksi teknistä haastattelua. Haastattelujen välillä pohdimme hetken ja kerromme, mitä mieltä olemme.

Tämänhetkiset codentolaiset pitävät meitä työpaikkana, jossa voi yhtaikaa sekä kehittyä ammatillisesti että viettää täysipainoista elämää työn ulkopuolella. Jos haluat kuulla tarkemmin Codentosta työpaikkana ennen hakemista, ota yhteys toimitusjohtaja Tommi Ullgréniin.